Kansainvälinen solidaarisuustyö seisoo muun maailman kanssa Palestiinan siviilien rinnalla Israelin jatkaessa systemaattisia siviileihin kohdistuvia hyökkäyksiä Gazassa ja Länsirannalla. Maailman johtajat, mukaan lukien Suomen hallitus, ovat osoittaneet täyttä kyvyttömyyttä puolustaa palestiinalaisten henkiä samalla kun Israel on tappanut jo yli 11 000 ihmistä Gazassa.
Kansainvälisen oikeuden, sodankäynnin sääntöjen ja ihmisoikeuksien pohja on rapautumassa valtioiden hiljaisuuteen samalla, kun kansalaiset ovat nousseet vaatimaan oikeutta. Ympäri maailman on nähty ennätyssuuria mielenosoituksia, jotka vaativat tulitaukoa, kansanmurhan estämistä ja loppua Israelin harjoittamalle apartheid-politiikalle Palestiinassa.
Olemme allekirjoittaneet oheisen vetoomuksen yhdessä satojen kansalaisjärjestöjen kanssa vaatiaksemme humanitaarista tulitaukoa Gazaan ja siviilien pelastamista. Vetoomuksen allekirjoittamisen yhteydessä Kv-Solid on lahjoittanut palestiinalaisia pakolaisia avustavalle UNRWA:lle 500 euroa. UNRWA toimii Gazan lisäksi mm. Länsirannalla.
Yksityishenkilöt voivat allekirjoittaa addressin Suomen hallitukselle täältä.
Avoin vaatimus välittömälle tulitauolle Gazan kaistalla ja Israelissa estääksemme humanitaarisen katastrofin ja siviilikuolemat.
Olemme todistaneet käsittämätöntä kuolemaa ja tuhoa Gazan kaistalla ja Israelissa. Tuhannet ihmiset ovat saaneet surmansa, loukkaantuneet, joutuneet siirtymään ja lähes kahtasataa pidetään edelleen panttivankeina, mukaan lukien lapsia ja vanhuksia.
Gazassa YK on ilmoittanut, että vesi, ruoka, polttoaine, lääketarvikkeet ja jopa ruumispussit ovat loppumassa saarron vuoksi. YK varoitti, että ihmiset – erityisesti nuoret lapset – alkavat pian menehtyä vakavaan nestehukkaan. Naapurustoja on tuhottu täydellisiksi rauniokasoiksi. Turvaa etsivillä palestiinalaisilla ei ole minne mennä. Monet niistä, jotka muuttivat pohjoisesta Gazasta etelään Israelin armeijan antaman uudelleensijoittamiskäskyn jälkeen, raportoidaan pommitetuiksi, kun he yrittivät paeta tai saavuttuaan eteläiseen Gazaan.
Viime viikon tapahtumat ovat saattaneet meidät humanitaarisen katastrofin partaalle, eikä maailma voi enää odottaa toimia. Se on yhteinen vastuumme.
Sunnuntaina 15. lokakuuta YK:n humanitaarikoordinaattori Palestiinan miehitetylle alueelle vetosi kaikkiin konfliktin osapuoliin sekä jäsenvaltioihin, joilla on vaikutusvaltaa, sopimaan kiireellisesti humanitaarisesta tulitauosta.
Tänään yhdistämme äänemme ja vetoamme kaikkiin valtionpäämiehiin, YK:n turvallisuusneuvostoon ja maassa toimiviin tahoihin priorisoimaan ihmishenkien turvaamisen kaiken muun edellä. Tulitauon aikana kehotamme kaikkia osapuolia ehdottomasti:
- Helpottamaan elintärkeän avun, kuten ruoan, lääkkeiden ja polttoaineen kulun, palauttamaan sähkön ja internetin, ja lisäksi varmistamaan humanitaarisen ja lääketieteellisen henkilöstön turvallisen kulkemiseen Gazaan
- Vapauttamaan kaikki siviili panttivangit, erityisesti lapset ja vanhukset
- Sallimaan humanitaaristen saattueiden pääsyn YK:n tiloihin, kouluihin, sairaaloihin ja terveydenhuollon laitoksiin pohjoisessa Gazassa ja sitoutumaan suojelemaan niitä ja niissä olevia siviilejä ja henkilöstöä
- Perumaan Israelin hallituksen käskyt pohjoisen Gazan siviilien poistumiseksi
- Sallimaan kriittisessä tilassa olevien potilaiden kiireellinen evakuointi lääketieteelliseen hoitoon
YK:n turvallisuusneuvoston, YK:n pääsihteerin ja kaikkien vaikutusvaltaisten maailman johtajien on ryhdyttävä välittömiin toimiin varmistaakseen tulitauon voimaantulon. Se on ainoa vaihtoehto estääksemme lisää siviilien kuolemat ja humanitaarisen katastrofin. Mikään vähempi tulee jäämään ikuiseksi tahraksi yhteiseen omatuntoomme.
Siviilejä ei pidä käyttää pelinappuloina. Perheillä on oltava mahdollisuus haudata ja surra kuolleitaan. Väkivallan kierre viattomia siviilejä vastaan on pysäytettävä.