Kansainvälinen solidaarisuus on yhteistyötä, joka ylittää kansalliset rajat ja kulttuurierot. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset auttavat ja tukevat toisiaan. Kansainvälinen solidaarisuus tunnistaa että kaikki Ihmiset ovat yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia syntymäpaikastaan riippumatta, ja kaikilla on yhtäläinen oikeus hyvän elämän tavoitteluun
Kansainvälinen solidaarisuustyö tekee solidaarisuuskampanjoita eri kansojen ihmisoikeuksien ja vapauden puolesta. Olemme kampanjoineet esimerkiksi uiguurien oikeuksien ja Länsi-Saharan itsenäisyyden puolesta ja Palestiinan miehitystä vastaan.
Lue lisää:

Uiguurien oikeudet
Uiguurit ovat Kiinassa asuva muslimivähemmistö, johon kohdistuu systemaattisia sortotoimia. Uiguureita suljetaan ”uudelleenkoulutusleireille”, alistetaan pakkotyöhön ja valvotaan.

Länsi-Sahara
Länsi-Sahara on Marokon vuodesta 1975 laittomasti miehittämä maa. Kansainvälisen oikeuden mukaan länsisaharalaisilla on oikeus päättää omasta itsenäisyydestään, mutta Marokko estää kansanäänestyksen järjestämisen.

Palestiina
Palestiinan yli 70-vuotta kestäneelle miehitykselle on saatava loppu. Israelin rakentamat laittomat siirtokunnat ja erottelumuurit täytyy purkaa. Kampanjoimme sen puolesta, että Suomi ryhtyy toimiin Palestiinan vapauttamiseksi.