Kansainvälinen solidaarisuustyö haastatteli Polifan perustajaa Eeva Mäkistä, joka vaikuttaa esimerkiksi globaalin perustulon puolesta. Hän on politiikan tutkimuksen väitöskirjatutkija, joka muistuttaa, että kehitys on aina poliittista.
Mikä Polifa? Lue artikkelin lopusta!
Polifa on osa kansainvälistä liikettä, joka työskentelee globaalin talousjärjestelmän oikeudenmukaistamiseksi. Millaisia toimijoita tähän liikkeeseen kuuluu?
“Globaali etelä on pyrkinyt oikeudenmukaistamaan kansainvälistä talouspoliittista päätöksentekoa ja järjestelmää sen perustamisesta lähtien toisen maailmansodan jälkeen. Tällaisia historiallisia liikkeitä ovat olleet esimerkiksi Bandung-konferenssi ja sitoutumattomien maiden liike. Valtiollisella tasolla tähän kuuluvat G77-maat, BRICS-koalitio. Kansalaisyhteiskunnan puolella liike on laaja: kansalaisjärjestöt ympäri maailman vaativat yhdessä velka-, vero- ja kauppapolitiikan demokratisointia.
Kansalaisyhteiskunnat ovat pitkään pyrkineet vaikuttamaan YK:n toimintaan ja kansainväliseen rahoitusjärjestelmään – suoraan tai kansallisvaltioiden edustajien kautta paikallisesti. Euroopassa toimii esimerkiksi Eurodad (European Network on Debt and Development), joka ajaa demokraattisesti hallittuja, sukupuolten tasa-arvoon perustuvia ja ihmisoikeuslähtöisiä rahoitus- ja talousjärjestelmiä. Vastaavasti LATINDADD toimii Latinalaisessa Amerikassa, AFRODAD Afrikassa ja APMDD Aasiassa.”
“Lännessä puhutaan ainoastaan sääntöperustaisen maailman murentumisesta, mutta ei haluta tarkastella sen sisäisiä valtarakenteita ja juurisyitä.”
Mitkä ovat keskeisiä tavoitteitanne? Millaiset asiat haastavat ja toisaalta tukevat liikkeen toimintaa tässä ajassa?
“Globaalin etelän keskeisiä tavoitteita ovat mm. historiallinen YK:n verouudistus, velka- ja kauppapolitiikan oikeudenmukaistaminen, kuten monenkeskinen velkajärjestelymekanismi ja globaali velkaviranomainen, YK:n, kansainvälisen valuuttarahaston sekä maailmanpankin päätöksenteon demokratisointi – kuten turvallisuusneuvoston uudistaminen, veto-oikeuden purkaminen, sekä valuuttarahaston ja maailmanpankin äänivaltasuhteiden muuttamista demokraattisemmiksi.
Erityisesti Afrikan maiden ryhmä ja G77 ovat vuosia ajaneet sitä, että kansainvälisestä veropolitiikasta päätettäisiin YK:ssa, jossa kaikilla mailla olisi tasavertainen ääni. Tavoitteina on: aggressiivisen verosuunnittelun ja pääomapaon rajoittaminen, veropohjan vahvistaminen kehittyvissä maissa, oikeudenmukaisempi verotulojen jako. Tällä edistetään veronkierron torjuntaa, rekistereitä omistajista ja verotusta superrikkaille (esim. Barbadosin, Ranskan ja Kenian vetämä Global Solidarity Levies -aloite. Neuvottelut YK:n kansainvälisestä veroyhteistyösopimuksesta on määrä valmistua 2027.
“Nyt on viimeistään aika käydä planetaarinen poliittinen keskustelu demokratian uudelleen ajattelemisesta.”
Liikkeen menestys on ollut vaihtelevaa. Nykyhetkessä korostuu kansalaisyhteiskuntien, valtioiden ja kansainvälisten instituutioiden (esim. YK, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) eriytyminen toisistaan sekä päätöksenteon epädemokraattisuus. Kansalaisliikkeet eivät ole enää pelkästään paikallisia, vaan ne ajavat systeemistä, kansainvälistä ja planetaarista oikeudenmukaisuutta sekä dekolonisaatiota laajalla joukkovoimalla.
Tätä taustaa vasten maailmassa näkyy yhtä aikaa varallisuuden keskittyminen, eriarvoisuuden kasvu, köyhyys, työttömyys, korruptio ja autoritaaristen hallintojen nousu. Lännessä puhutaan ainoastaan sääntöperustaisen maailman murentumisesta, mutta ei haluta tarkastella sen sisäisiä valtarakenteita ja juurisyitä. Toisen maailmansodan jälkeen rakennettu järjestelmä on kriisissä – se on epäoikeudenmukainen ja väistämättä muutoksen edessä.”
Kesä-heinäkuun taitteessa Sevillassa järjestettiin YK:n kehitysrahoituskokous, jonka päätelmistä Yhdysvallat ja Euroopan unioni vetäytyivät jo ennen kokouksen alkua. Millaisia odotuksia sinulla oli kokouksen suhteen ja miten ne toteutuivat? Mikä oli huolestuttavinta, mikä taas toiveikkainta?
“Tavoitteeni oli tuoda kansalaisyhteiskunnan näkemykset näkyviin erityisesti vero- ja velkapolitiikan demokratisointia koskien. Tässä onnistuttiin hyvin, vaikka kansalaisjärjestöt jätettiin pois itse Compromiso de Sevilla -asiakirjan laatimisprosessista.
Lisäksi haluan tuoda esiin sosiaaliturvan tai globaalin perustulon, ajamista, jota kokouksessa sivuttiin sekä tullaan käsittelemään marraskuussa Dohassa, toisessa sosiaalikehityksen maailmankokouksessa (World Social Summit). Siellä keskustellaan sosiaalisen suojelun rahoituksesta – mahdollisesti globaalin perustulon kaltaiset aloitteet nousevat siellä esiin vahvemmin.
Ajan myös vahvasti julkisen puolen rahoitusta yksityisten investointien ohella ja sen sisällyttämistä kehitysyhteistyöhön.
“Kansalaisliikkeet ovat vahvempia kuin koskaan.”
Kokous heijastaa vallan keskittymistä ja kansalaisyhteiskunnan tilan kaventumista ajassa, jossa kehitysyhteistyöstä leikataan ja ilmaantuu ikään kuin välitila, jossa kehityksen tulevaisuudesta neuvotellaan – kuka siitä päättää, kenen ja minkä ehdoilla ja missä raameissa. Eli jos kehitysyhteistyöstä leikataan, nämä konferenssit ovat tärkeitä paikkoja jossa tuoda esiin, mitä varten meillä ylipäätään on kehitysyhteistyötä ja mitä rakenteellista eriarvoisuutta meillä edelleen on siitä huolimatta.
Kehitysyhteistyö ei ole koskaan ollut neutraalia, ja nyt on potentiaalia keskustella suuremmista muutoksista koko kansainväliseen järjestelmään. Kansalaisliikkeet ovat vahvempia ja aktiivisempia kuin koskaan. Valtioiden ja kansalaisyhteiskunnan välisissä valtasuhteissa on havaittavissa selkeä muutos.”
Myös Suomen oikeistohallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä, suuntaa kehitysrahoja yritys- ja vientituiksi ja antaa yksityisen sektorin sanella Suomen kehityspoliittisia tavoitteita yhä voimakkaammin. Millaisen viestin Polifa haluaa lähettää tätä kehityskulkua vastustaville kehitys- ja solidaarisuusjärjestöille Suomessa?
“Kehityspolitiikkaan vaikuttavat tällä hetkellä geopoliittiset suhteet, nationalismi, protektionismi, demokratian kuihtuminen ja poliittisen mielikuvituksen kaventuminen. Eriarvoisuus kasvaa kaikkialla. Näitä trendejä vastaan toimii kuitenkin vahva vastaliike – kansalaisliikkeet, jotka ajavat kehityspolitiikan ja talousjärjestelmien demokratisointia.
Suomessa meidän on tuettava ihmisoikeuksien puolustajia, kansalaisliikkeitä ja kehityspoliittista vaikuttamista sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Samalla. kun vastustaa kehitysrahoituksen leikkauksia, on tärkeää monipuolistaa näkökulmia, jotka linkittävät sen laajempaan kehityspoliittiseen keskusteluun.
Esimerkiksi kehitysyhteistyöstä leikkaaminen ei ole ainoastaan humanitaarinen kriisi vaan suora leikkaus paikallisten yhteisöjen toimijuudesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa systeemisiin valtasuhteisiin. Se syventää kansalaisyhteiskuntien ja valtioiden kuilua, mikä taas johtaa vahvempaan antidemokraattiseen kehitykseen.
Itse ajan eri rahoitusinstrumenttien ja mekanismien uudistamista niin, että voisimme kohdentaa tukea kansalaisyhteiskuntien poliittiseen vaikuttamistyöhön. Samalla on tärkeää nostaa konkreettisesti esiin globaalin etelän ja pohjoisen välistä eriarvoisuutta – esimerkiksi velka- ja veropolitiikan kautta – ja tunnistaa, kuinka nämä ilmiöt linkittyvät myös Suomen todellisuuteen.
“Kehitysyhteistyöstä leikkaaminen ei ole ainoastaan humanitaarinen kriisi vaan suora leikkaus paikallisten yhteisöjen toimijuudesta.”
Nykyinen kehityspolitiikka on oikeistopolitiikkaa kansainvälisessä mittakaavassa. Nyt on viimeistään aika käydä planetaarinen poliittinen keskustelu demokratian uudelleen ajattelemisesta.
Samat ’kehitys’mekanismit aiheuttavat köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta niin Suomessa kuin esimerkiksi Keniassa. Kehityspolitiikan vapautus on tehtävä samanaikaisesti paikallisesti ja kansainvälisesti, eikä poliittista kannanottoa pidä pelätä. Kehitys on aina ollut ja tulee aina olemaan poliittista – sen epäpoliittiseksi tekeminen on jo itsessään poliittinen valinta, jolla on seurauksia.”
Mikä Polifa?
Polifa ry on kansainvälinen demokratiaan, vapauteen ja poliittiseen mielikuvitukseen keskittyvä tutkimus- ja vaikuttamisjärjestö. Järjestö työskentelee sekä paikallisesti että kansainvälisesti, niin globaalissa etelässä kuin pohjoisessa – tällä hetkellä erityisesti Itä-Afrikassa ja Euroopassa – koulutuksen, poliittisen vaikuttamistyön ja tutkimuksen parissa.
Järjestön tavoitteena on tuoda näkyväksi poliittista toimintaa ja aloitteita, jotka saavat vähemmän huomiota. Yhteiskunnissa on taipumusta käytäntöjen ja ajattelun luutumiseen sekä politiikan tyhjentymiseen sisällöstä. Polifa haluaa politisoida kehityspolitiikan kysymyksiä, jotka nykyisessä maailmantilassa ovat ajankohtaisia ja täynnä potentiaalia.
Polifan tarina kytkeytyy järjestön perustajan Eeva Mäkisen omaan taustaan kehityspolitiikassa ja kehitysyhteistyössä Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa ja Itä-Afrikassa.
“Olin turhautunut siihen, miten kehityspolitiikka on jumiutunut ‘kestävän kehityksen’ hokemaan, vaikka tiedämme, että systeemiset ongelmat vaativat poliittista puuttumista ja inklusiivista päätöksentekoa kansalaisyhteiskuntien kanssa. Halusin siirtää kehityskeskustelun fokusta sen teknokraattisesta viitekehyksestä takaisin politiikkaan. Tutkimukseni käsittelee postkoloniaalista poliittista mielikuvitusta ja demokratiaa, mikä tarkoittaa myös kykyä katsoa ohi vallitsevan tilan, tulla toiseksi ja tehdä asiat toisin. Kehityksen uudelleenajattelu vaatii siis politiikkaa”, Mäkinen summaa.
