Maailman absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys

Tämä artikkeli on on osa Kuluttajaosuustoiminnan säätiön tukemaa Hökkeleitä ja huvipursia – maailman rikkaat ja köyhät -hanketta ja se on julkaistu alunperin Peruste-verkkolehdessä.

Teksti: Jukka Pirttilä
Kuva: Sonja Siikanen

Köyhyyttä on maailmassa mitattu klassisesti kahdella eri tavalla: kehitysmaissa on laskettu absoluuttista köyhyyttä, jossa rahat eivät riitä perustarpeiden tyydyttämiseen; länsimaissa puolestaan suhteellista köyhyyttä, jolloin köyhän asema on heikko suhteessa tulotasoon. Kehitysmaiden talouksien kasvaessa tämä kahtiajako ei enää päde. Miten globaalia köyhyyttä voidaan nyt arvioida, miltä köyhien määrä tässä tarkastelussa näyttää, ja miten sekä absoluuttinen että suhteellinen köyhyys saadaan laskuun?

Absoluuttinen köyhyys vähenee

Köyhyyttä mitataan joko absoluuttisesti (köyhän rahat eivät riitä perustarpeiden tyydyttämiseen) tai suhteellisesti (köyhän asema on heikko suhteessa yhteiskunnan yleiseen tulotasoon). Suhteellinen köyhyysmittari on siksi kiinteästi yhteydessä tuloeroihin. Köyhissä maissa köyhyyttä on perinteisesti mitattu absoluuttisesti ja Euroopan maissa suhteellisesti. Kehitysmaiden talouksien kasvaessa on tullut entistä tärkeämmäksi ottaa huomioon suhteellinen mittari niissäkin.

Sekä absoluuttisessa että suhteellisessa mittaustavassa on ensin asetettava köyhyysraja. Jos kotitalouden tulot tai kulutus jäävät köyhyysrajan alapuolelle, lasketaan kotitalous köyhäksi.

Absoluuttisessa tavassa otetaan huomioon kotitalouden koko ja koostumus, eli siellä asuvien ihmisten ikä ja sukupuoli. Ravitsemustiede määrittelee niiden mukaan ravitsemustarpeen. Kun tiedetään maan tai alueen tyypillinen ruokakulutuskori ja ruokien hinnat, saadaan summa, joka kullakin kotitaloudella tulisi olla käytettävissään riittävän kaloritason turvaamiseksi. Tähän summaan lisätään varaus kohtuulliselle muulle kulutukselle, kuten hygienia- ja asumismenoille.

Kussakin maassa käytetään hieman eri metodeja, mutta 1990-luvulla huomattiin, että köyhimmissä maissa kansalliset köyhyysrajat asettuivat lähelle yhtä Yhdysvaltain dollaria henkeä kohden päivässä. Siitä syystä absoluuttista köyhyyttä alettiin maailmassa mitata dollari per päivä -menetelmällä. Inflaation myötä raja nostettiin hiljattain 1,9 dollariin päivässä.

Köyhyys maailmassa on laskenut voimakkaasti käytetyimmällä köyhyysmittarilla eli ”nuppilukumittarilla” mitattuna

Tällä tavoin mitattuna köyhyys maailmassa on laskenut voimakkaasti käytetyimmällä köyhyysmittarilla eli ”nuppilukumittarilla” mitattuna. Tämä kertoo köyhien kotitalouksien osuuden kaikista kotitalouksista. Erityisen voimakkaasti köyhyys on alentunut Kiinassa ripeän talouskasvun ansiosta. Afrikassakin köyhien osuus on laskenut, mutta köyhien kotitalouksien määrä on hiukan kasvanut nopean väestönkasvun vuoksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka kotitaloudet ovat päässeet köyhyysrajan yli, tuo köyhyysraja on kuitenkin hyvin alhainen: sen mukaiset tulot riittävät juuri ja juuri alhaisimpien perustarpeiden tyydyttämiseen.

Toinen tapa mitata köyhyyttä on suhteellinen, jossa köyhyysraja asetetaan tietyksi osuudeksi mediaanitulosta. Tällöin köyhyys voi kasvaa, vaikka köyhän asema absoluuttisesti paranisi, jos muiden tulot kasvavat nopeammin. Kyse on siis myös tulonjaosta.

Eriarvoisuus on suhteellista

Perinteisesti eriarvoisuutta on arvioitu maan sisällä. Tyypilliset mittarit, kuten niin sanottu Gini-kerroin, ovat riippumattomia maan keskitulosta. Jos kaikkien maan kansalaisten tulot kasvavat samassa suhteessa, kerroin ei muutu. Toki tällöin absoluuttiset erot tyypillisesti kasvavat: köyhälle kymmenen prosentin tulonlisäys on euroissa vähemmän kuin miljonäärille.

Jos samanlainen mittari lasketaan koko maapallon väestölle, huomataan että viime vuosikymmeninä maapallon eriarvoisuus on alentunut. Tämä johtuu siitä, että maiden keskitulojen erot ovat vähentyneet, vaikka monien maiden sisäinen eriarvoisuus on kasvanut.

Kokonaisuudessaan maailmasta on tullut taloudellisesti yhdenvertaisempi: absoluuttinen köyhyys ja eriarvoisuus ovat vähentyneet. Syytä tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole, sillä yksikin absoluuttisesti köyhä on liikaa, ja eriarvoisuuden taso maailmassa on yhä huikea ja kasvussa monen maan sisällä.

Miten köyhyysmittausta tulisi kehittää

Maailmanpankki julkaisi vuonna 2016 laajan asiantuntijaraportin, jossa annetaan käyttökelpoisia suosituksia köyhyyslaskennan parantamiseksi. Yhden suosituksen mukaan pitäisi köyhissäkin maissa edetä suuntaan, jossa absoluuttisen köyhyyden lisäksi otetaan huomioon myös köyhien suhteellinen asema. Näin siksi, että on monia perusteita sille, miksi ihmisen suhteellinen asema vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa absoluuttisen aseman lisäksi. Vertaamme asemaamme muihin, ja riittävän hyvän elämän aineelliset edellytykset riippuvat myös ympäröivän yhteiskunnan elintasosta.

Ravallion ja Chen (2017) esittävät yhden kiinnostavan tavan tällaiseen köyhyysmittaukseen. Heidän mittarissaan köyhyys ei voi koskaan olla pienempää kuin absoluuttisesti mitattuna. Lisäksi köyhyys riippuu muiden yhteisön jäsenten tuloista, mutta ei välttämättä ole siihen suoraan verrannollinen, vaan köyhyysraja voi nousta esimerkiksi 50 prosentilla mediaanitulojen noususta.

Tutkijat laskevat tällä tavoin sen tason, jolle köyhyys asettuu: Alaraja muodostuu absoluuttisesta köyhyydestä ja yläraja suhteellisesta köyhyydestä, jos köyhyysmittari on hyvin herkkä mediaanitulon nousulle. Globaali köyhyys on laskenut, mutta jos suhteelliselle asemalle annetaan suuri paino, lasku on ollut melko vähäistä.

Mitä köyhyyden vähentämiseksi voitaisiin tehdä

Yksi seikka on varma: absoluuttisen köyhyyden laskemiseksi tarvitaan talouskasvua. Kehitysmaat ovat keskimäärinkin niin köyhiä, ettei niiden sisäisellä tulonjaon uudelleenjärjestelyllä voida poistaa köyhyyttä (Ravallion 2010). Maiden sisäisten ”rikkaiden”, eli ihmisten jotka eivät länsimaissa olisi köyhiä, veroaste tulisi olla yli sata prosenttia tulonsiirtojen rahoittamiseksi. Tämä ei ole mahdollista, mutta rahoitusta helpottaa, jos kehitysapua voidaan nostaa ja sitä käytetään tehokkaasti.

Talouskasvu ei yksinään riitä vaan tarvitaan sosiaaliturvaa. Ei voida olettaa että kaikki kotitaloudet voivat osallistua työelämään. Sosiaaliturvaa on rahojen puutteessa pakko suunnata köyhimmille, sillä universaaliin perustuloon ei ole rahaa. Sen sijaan kohdennetulla perustulolla (kuten tulonsiirroilla tietyntyyppisille kotitalouksille, esimerkiksi vanhuksille) voidaan toteutettavissa olevin keinoin päästä alemmalle köyhyystasolle.

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori ja Non-Resident Senior Research Fellow YK:n kehitystalouden yliopisto UNU-WIDER:ssa.

Lähteet:

Niño-Zarazúa , M., Roope, L. ja F. Tarp (2017): Global Inequality: Relatively Lower, Absolutely Higher. Review of Income and Wealth, 63, 661–684.

Ravallion, M. (2010), “Do Poorer Countries Have Less Capacity for Redistribution?”, Journal of Globalization and Development 1(2), 1–31.

Ravallion, M. ja S. Chen (2017) Welfare Consistent Global Poverty Measures. NBER Working Paper No. 23739.

Tue Kansainvälistä solidaarisuustyötä

Lahjoittamalla tuet Kansainvälisen solidaarisuustyön työtä oikeudenmukaisemman maailman eteen. Rahankeräyslupa RA/2022/1404.