EtusivuUutisetKansainvälinen solidaarisuustyö tarvitsee sinua

Kansainvälinen solidaarisuustyö tarvitsee sinua

Julkaistu

Suomen hallituksen kehitysyhteistyöhön kohdistamat valtavat leikkaukset ovat vakava uhka Kansainvälinen solidaarisuustyö ry:n (tuttavallisemmin Kv-solid) taloudelle ja tulevaisuudelle.

Sahrawilapsia Boujadorin pakolaisleirillä Tindoufin kaupungin lähellä Algeriassa.
Sahrawilapsia Boujadorin pakolaisleirillä Tindoufin kaupungin lähellä Algeriassa.


Olemme rahoittaneet toimintaamme ennen kaikkea järjestöille suunnatulla hankerahoituksella globaalissa etelässä sekä kehitysviestinnällisillä hankkeilla Suomessa. Nyt ulkoministeriö on keskeyttänyt hankehakukierroksen ja samalla ilmoittanut, että ensi vuonna kehitysviestintään ei järjestetä rahoitushakua ollenkaan.

Kv-solidille tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2016 saamamme rahoitus on pyöreä nolla. Leikkausten takia meidän on pakko päättää ainoan työntekijämme työsuhde ja siirtyä toimimaan puhtaasti vapaaehtoisvoimin.

Hanskoja ei kuitenkaan heitetä tiskiin, vaan taistelu paremman maailman puolesta jatkuu. Edistämme jatkossakin Länsi-Saharan asiaa käytettävissä olevin resurssein ja puutumme muihinkin maailman epäkohtiin rahkeiden mukaan. Järjestämme tilaisuuksia, vaikutamme kehityspolitiikkaan ja siitä käytävään keskusteluun ja nostamme globaalia solidaarisuutta esille. Ajat ovat vaikeat, mutta uusi ja parempi maailma on tuloillaan, kunhan vanha ensin riittävästi natisee liitoksissaan.

Nyt kuitenkin totisesti tarvitsemme teidän kaikkien ystävien tukea. Kun tämä hallitus ei enää halua tukea solidaarisuustoimintaa, täytyy aktiivisten ihmisten tehdä se itse. Toivon, että liittyisit mukaan Kv-solidin kuukausilahjoittajaksi. 1980-luvulla Kansainvälinen solidaarisuustyö ry oli aktiivinen osa prosenttiliikettä, jossa ihmiset lahjoittivat kehitysyhteistyöhön prosentin kuukausituloistaan. Tervetuloa mukaan synnyttämään 2010-luvun prosenttiliikettä!

Lahjoittamalla prosentin tai vaikka pienenkin summan kuukaudessa pidät solidaarisuuden liekkiä palamassa ja aktiivista toimintaa yllä. Ryhdy lahjoittajaksi nyt.

Panoksesi tulee todella tarpeeseen ja on piikki hallituksen lihassa. Tule mukaan!

Solidaarisin terveisin,

Anna Peltoniemi
Kansainvälinen solidaarisuustyö ry:n puheenjohtaja

 


Kansainvälinen solidaarisuustyö ry (Kv-solid) tekee vasemmistolaista kehitysyhteistyötä, kehitysviestintää sekä solidaarisuuskampanjoita. Teemme solidaarisuustyötä yhdessä kansanliikkeiden kanssa sekä kansojen itsemääräämisoikeuden edistämiseksi. Pyrimme myös aktiivisesti haastamaan ja politisoimaan kehitysapujärjestelmää sekä toimimaan uudenlaisen ja oikeudenmukaisen kansainvälisen talousjärjestelmän puolesta.

Viime vuosina Kv-solidin esillä pitämiä teemoja:
– Länsi-Saharan tilanne. Kv-solidilla on käynnissä Länsi-Saharan tulevaisuuden tekijät -kehitysyhteistyöhanke.
– Uudet avaukset kehityspoliittiseen keskusteluun: solidaarisuustalous, perustulo.

Kv-solid on Vasemmistoliiton, Vasemmistonuorten, Pioneerien sekä Yleisen Lehtimiesliiton yhteinen järjestö, joka on perustettu vuonna 1985.