Kv-solidin kolmeosainen hankesarja taloudellisesta eriarvoisuudesta tulee päätökseensä samaan aikaan kuin vuosi 2019. Olemme näiden hankkeiden puitteissa järjestäneet 3 seminaaria, 2 koulutusta, 3 työpajaa ja yhden vapaaehtoisrekrytointitilaisuuden. Olemme julkaisseet artikkelikokoelman, nettitietovisan, globaalikasvatusmateriaalin sekä elämyksellisen pelimenetelmän. Ensimmäinen hanke keskittyi muodostamaan uutta tietoa aiheesta, kaksi jälkimmäistä on ollut kasvatuksellisia, joista viimeinen on kohdistunut erityisesti varhaisnuoriin ja nuoriin; väestönosaan, […] Lue lisää
Vuoden loppuun asti, kaikki uudet kuukausilahjoittajat jotka tekevät vähintään 15€ kuukausilahjoituksen oheisella lomakkeella saavat Kv-Solidilta joululahjaksi Länsi-Sahara-kangaskassin. Saat pitää kangaskassin, vaikka tulevaisuudessa muuttaisit lahjoituksen summaa. Anna tänä jouluna lahja maailmalle! Lue lisää
Ke 4.12. klo 17-21 Toimistollamme Helsingissä, osoitteessa Lintulahdenkatu 10, 2.krs. Tule tutustumaan Kv-solidin tekemään työhön, nauttimaan vegaanisia jouluherkkuja sekä virvokkeita ja ilmoittautumaan vapaaehtoiseksemme!Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki ystävämme – yhteistyökumppaneista muuten vain toiminnastamme kiinnostuneisiin! ♥ Länsi-Saharatyön koordinaattori Lahcen Nizar Benbraim sekä taloudellista eriarvoisuutta käsittelevän hankesarjan koordinaattori Minna Sumelius kertovat työnsä sisällöstä sekä Kv-solidin vapaaehtoistoiminnasta. Lisäksi nautimme […] Lue lisää
Hyvät ulkomaansuhteista vastaavat ministerit, Amazonin alueen sademetsien katastrofaaliseen tilaan on puututtava välittömästi ja päättäväisesti. Alueen ongelmina ovat jo kauan olleet paitsi ainutlaatuisen luonnon tuhoutuminen ja köyhtyminen, myös alkuperäiskansojen vaikea asema, sademetsien ja alkuperäiskansojen puolustajiin kohdistuva raaka väkivalta sekä syrjäytetyn maattoman väestön köyhyys ja huono-osaisuus. Nyt kuitenkin Brasilian äärioikeistolainen hallinto on kiihdyttänyt maan raivaamista (ja polttamista) […] Lue lisää
EFASUL (La Escuela Familia Agrícola de la Región Sur) on yhteisöllinen ja maksuton koulu, joka on tarkoitettu nuorille perheviljelijöiden, quilombola-yhteisön sekä maatalousreformin kautta maita saaneiden jälkeläisille. EFASULin toiminta perustuu vuorottelupedagogiaan, jossa yhdistyy eri paikoissa eri aikoihin oppiminen, jaettuna kouluaikaan ja yhteisössä vietettyyn aikaan, sekä erilaiset tietämisen tavat (tekninen-tieteellinen tietämys ja kansantieto). Koulu sijaitsee Canguçun kunnassa […] Lue lisää