[:fi]Köyhyyttä mitataan joko absoluuttisesti (köyhän rahat eivät riitä perustarpeiden tyydyttämiseen) tai suhteellisesti (köyhän asema on heikko suhteessa yhteiskunnan yleiseen tulotasoon). Suhteellinen köyhyysmittari on siksi kiinteästi yhteydessä tuloeroihin. Köyhissä maissa köyhyyttä on perinteisesti mitattu absoluuttisella tavalla ja Euroopan maissa suhteellisesti. Köyhien maiden talouksien kasvaessa on tullut entistä tärkeämmäksi ottaa huomioon jossain määrin myös köyhien suhteellinen asema absoluuttisen köyhyyden lisäksi kehitysmaissakin.
Kaksi eri tapaa mitata köyhyyttä
Taloustieteilijät ja ymmärtääkseni myös muut sosiaalitieteilijät mittaavat köyhyyttä kahdella eri tavalla, absoluuttisesti ja suhteellisesti. Molemmissa tavoissa tarvitsee ensin asettaa köyhyysraja. Jos kotitalouden tulot tai kulutus jää köyhyysrajan alapuolelle, lasketaan kotitalous köyhäksi.
Absoluuttisessa tavassa, joka on käytössä kehitysmaissa, köyhyysraja lasketaan seuraavasti. Otetaan huomioon kotitalouden koko ja koostumus, eli siellä asuvien ihmisten ikä ja sukupuoli. Ravitsemustieteestä tiedetään, kuinka paljon kaloreita eri ikäiset miehet ja naiset tarvitsevat päivittäin. Kun tiedetään maan tai alueen tyypillinen ruokakulutuskori ja ruokien hinnat, saadaan summa, joka kullakin kotitaloudella tulisi olla käytettävissään, jotta peruskaloritarve saadaan tyydytettyä. Tähän summaan lisätään varaus muulle kuin ruokakulutukselle, jonka osuus asetetaan sellaiselle tasolle, minkä juuri ruokaköyhyystasolla olevat taloudet käyttävät muihin kuin ruokamenoihin. Tällaisia menoja ovat esim. hygienia ja asumismenot.
Kussakin maassa käytetään vähän eri metodeja, mutta 1990-luvulla huomattiin, että köyhimmissä maailman maissa kansalliset köyhyysrajat asettuivat lähelle yhtä Yhdysvaltain dollaria henkeä kohden päivässä. Siitä syystä absoluuttista köyhyyttä alettiin maailmassa mitata dollari per päivä –tavalla. Raja nostettiin hiljattain 1,9 dollariin per päivä inflaation takia.
Tällä tavoin mitattuna köyhyys maailmassa on laskenut voimakkaasti (Kuvio 1) mitattuna käytetyimmällä köyhyysmittarilla, eli ns. nuppilukumittarilla. Tämä kertoo köyhien kotitalouksien osuuden kaikista kotitalouksista. Erityisen voimakkaasti köyhyys on alentunut Kiinassa ripeän talouskasvun ansiosta. Afrikassakin köyhien osuus on laskenut, mutta köyhien kotitalouksien määrä on hiukan kasvanut nopean väestönkasvun takia.
Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka kotitaloudet ovat päässeet köyhyysrajan yli, tuo köyhyysraja on kuitenkin hyvin alhainen: sen mukaiset tulot riittävät juuri ja juuri aivan perustarpeiden tyydyttämiseen.
Toinen tapa mitata köyhyyttä on suhteellinen, jossa köyhyysraja asetetaan tietyksi osuudeksi (esim 40-60 %) mediaanitulosta. Tällöin köyhyys voi kasvaa, vaikka köyhän asema absoluuttisesti paranisi, jos muiden tulot kasvavat nopeammin. Kyse on siis myös tulonjaosta.
Eriarvoisuus laskussa maailmassa?
Perinteisesti eriarvoisuutta on arvioitu maan sisällä. Tyypilliset mittarit, niin kuin tuttu Gini-kerroin, ovat riippumattomia maan keskitulosta. Jos kaikkien maan kansalaisten tulot kasvavat samassa suhteessa, Gini ei muutu. Toki tällöin absoluuttiset erot tyypillisesti kasvavat: köyhälle 10 % tulonlisäys on euroissa vähemmän kuin miljonäärille.
Jos samanlainen mittari lasketaan koko maapallon väestölle, huomataan että viime vuosikymmeninä maapallon eriarvoisuus on alentunut (Kuvio 2). Tämä johtuu siitä, että maiden keskitulojen erot ovat vähentyneet, vaikka monien maiden sisäinen eriarvoisuus on kasvanut.
Kokonaisuudessaan maailmasta on tullut parempi paikka: absoluuttinen köyhyys ja eriarvoisuus ovat vähentyneet. Syytä tyytyväisyyteen ei kuitenkaan paljon ole, sillä yksikin absoluuttisesti köyhä on liikaa, ja eriarvoisuuden taso maailmassa on yhä huikea, ja kasvussa monen maan sisällä.
Miten köyhyysmittausta tulisi kehittää?
Maailmanpankki teetti laajan asiantuntijaraportin ”Monitoring global poverty”, jossa annetaan monia erinomaisia suosituksia köyhyyslaskennan parantamiseksi. Yhden suosituksen mukaan pitäisi köyhissäkin maissa edetä suuntaan, jossa absoluuttisen köyhyyden lisäksi otetaan huomioon myös köyhien suhteellinen asema. Näin siksi, että on monia perusteita siihen, miksi ihmisen suhteellinen asema vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa absoluuttisen aseman lisäksi. Vertaamme asemaamme muihin, ja riittävän hyvän elämän aineelliset edellytykset riippuvat myös ympäröivän yhteiskunnan elintasosta.
Ravallion ja Chen (2017) esittävät yhden kiinnostavan tavan tällaiseen köyhyysmittaukseen. Heidän mittarissaan köyhyys ei voi koskaan olla pienempää kuin absoluuttisesti mitattuna. Lisäksi köyhyys riippuu muiden yhteisön jäsenten tuloista, mutta ei välttämättä yksi-yhteen, vaan köyhyysraja voi nousta esimerkiksi 50 prosentilla mediaanitulojen noususta.
Tutkijat laskevat tällä tavoin välin, mille köyhyys asettuu: alaraja muodostuu absoluuttisesti köyhyydestä ja yläraja suhteellisesta köyhyydestä, jos köyhyysmittari on hyvin herkkä mediaanitulon nousulle. Tulokset on esitetty kuviossa 3. Siitä huomataan, että köyhyys on kylläkin laskenut, mutta jos suhteelliselle asemalla annetaan suuri paino, lasku on ollut melko vähäistä.
Mitä voitaisiin tehdä?
Yksi seikka on varma: absoluuttisen köyhyyden laskemiseksi tarvitaan talouskasvua, sillä köyhät maat ovat keskimäärinkin niin köyhiä, ettei niiden omien tulojen sisäisellä uudelleenjaolla voida poistaa köyhyyttä (Ravallion 2010): maiden sisäisten ”rikkaiden”, eli ihmisten jotka eivät länsimaissa olisi köyhiä, veroaste tulisi olla yli 100 prosenttia tulonsiirtojen rahoittamiseksi, mikä ei ole mahdollista. Toki rahoitusta helpottaa, jos kehitysapua voidaan nostaa ja sitä käytetään tehokkaasti.
Talouskasvu ei yksinään riitä: tarvitaan sosiaaliturvaa, sillä ei voida olettaa että kaikki kotitaloudet voivat osallistua työelämään (vanhat, orvot, vammaiset muun muassa). Sosiaaliturvaa on rahojen puutteessa pakko suunnata köyhimmille, sillä universaaliin perustuloon ei ole rahaa. Sen sijaan kohdennetulla perustulolla (tulonsiirrot tietyntyyppiselle kotitalouksille, esimerkiksi vanhuksille) voidaan päästä alemmalle köyhyystasolla toteutettavissa olevin keinoin.
Jukka Pirttilä
Lähteet:
Niño-Zarazúa , M., Roope, L. ja F. Tarp (2017): Global Inequality: Relatively Lower, Absolutely Higher. Review of Income and Wealth, 63, 661–684.
Ravallion, M. (2010), “Do Poorer Countries Have Less Capacity for Redistribution?”, Journal of Globalization and Development 1(2), 1948-183.
Ravalliion, M. ja S. Chen (2017) Welfare Consistent Global Poverty Measures. NBER Working Paper No. 23739.
[:]