Syksy Räsänen piti puheenvuoron Kansainvälisen solidaarisuustyön järjestämässä uusien illassa huhtikuussa Helsingin Lintulahdessa. Räsänen puhui illan osallistujille Suomen Palestiina-verkoston Sumudin toiminnasta sekä solidaarisuus-liikkeen ja kestävän toiminnan rakentamisesta.
“Sumud on alusta alkaen pyrkinyt tuomaan yhteen toimijoita eri puolilta Suomea ja toimimaan osana kansainvälisiä verkostoja.“
Tärkeä lähtökohta on ollut rakentaa verkostoa ja mahdollistaa intersektionaalinen lähtökohta kaikessa toiminnassa.
“Tuki Israelille liittyy suoraan rasistisiin asenteisiin Suomessa. Kamppailu palestiinalaisten oikeuksien puolesta yhdistyy siten suoraan antirasistiseen toimintaan Suomessa. Toiminnassa oleellista on siis ollut moninaisuus, syrjimättömyys ja antirasismi.”
Muita ei ehkä niin ilmeisiä intersektioita ja linkkejä palestiinalaisten oikeuksien edistämiseen voidaan löytää esimerkiksi saamelaisten asutuskolonialismia vastustaman aktivismin, asekaupan ja militarismin vastustamisen sekä saatenkaarioikeuksiin linkittyvän pinkkipesun vastustamisen kautta.
“Pinkkipesu on osa Israelin apartheid-politiikkaa, ja koko termi on syntynyt palestiinalaisaktivismin käsissä”, Räsänen kertoi.
Myös Länsi-Saharan laittomien siirtokuntien ja miehityksen vastustaminen on suora linkki jaettuun kamppailuun Palestiinan kanssa.
“Oleellista solidaarisuusliikkeen rakentamisessa on, että toimintaa rakennetaan yhdessä sorrettuja ryhmiä edustavien järjestöjen ja toimijoiden kanssa – ei niin, että ratsastetaan toisen ryhmän kamppailun viestillä.”
Solidaarisuutta rakennetaan tuomalla toimijoita yhteen
Räsänen kertoi, että Sumudin toimintaa lähdettiin rakentamaan tavoitellen sille kestävää pohjaa niin yksilöille kuin yhteisölle. Mallia haettiin muun muassa Elokapinasta, jonka mielenosoitustoiminnan osalta on luotu puitteet palautumiselle, vertaistuelle, sekä yhteisöllisyydelle.
Myös organisaation kestävyys on oleellista. Aktivoituneiden ihmisten sitouttaminen järjestön toimintaan on äärimmäisen tärkeää, jotta pahimman, aktivoitumisen aiheuttaneen kriisin lievennettyä passivoitumista ei pääsisi tapahtumaan.
Toiminnan priorisointi sekä selkeä viestintä on tärkeää organisaation kestävyydelle. Verkostomaisessa toiminnassa järjestöjen resurssien hyödyntämistä on tärkeä pohtia ydintavoitteiden ja ydinviestin kautta.
Räsästä pyydettiin pohtimaan myös jännitteiden merkitystä kestävän solidaarisuus-liikkeen rakentamisessa.
“Solidaarisuus-toiminnassa ei koskaan ole tavoitteena, että olemme kaikki samaa mieltä kaikesta. Tavoitteena on löytää yhteinen pohja ja matkalla törmätään kenties ristiriitoihin. Mutta kestävää toimintaa voidaan luoda, kunhan pyritään löytämään mahdollisimman laajaa yhteistä pohjaa solidaarisuudelle” Räsänen sanoi.
MIKÄ? Sumud – Suomen Palestiina-verkosto – on palestiinalaisvetoinen, intersektionaalinen ja kestävään toimintaan perustuva Palestiina-solidaarisuusjärjestö. Sumud kerää yhteen, koordinoi ja tukee Palestiina-toimintaa muun muassa viestinnän, tapahtumien, mielenosoitusten sekä vetoomusten ja lobbaamisen avulla.
KUKA? Syksy Räsänen on Sumudin toinen varapuheenjohtaja ja pitkän linjan Palestiina-aktivisti myös toisessa järjestössä, ICAHDssa. Kv-solidin uusien illassa Räsänen edusti vain Sumudia.