Tue toimintaa lahjoittamalla Länsi-Sahara-solidaarisuustyölle! Kansainvälisen Solidaarisuustyön ja UESARIOn hanke vuosina 2014-2015: Länsi-Saharan tulevaisuuden tekijät – hajaannuksesta kohti kansalaisyhteiskuntaa Kuva: Flickr / nick brooks (cc) Länsi-Sahara on elänyt konfliktin keskellä vuosikymmeniä. Länsisaharalaiset eli sahrawit ovat eläneet tämän ajan maantieteellisesti hajallaan pakolaisleireissä Algeriassa,…

Kansainvälinen solidaarisuustyö toteuttaa kampanjoita, jotka keskittyvät tukemaan uuden kansainvälisen talousjärjestelmän toteutumista levittämällä tietoa ja kokemuksia uuden talouden työkaluista. Uuden talouden kautta pyritään jakamaan resursseja oikeudenmukaisesti ja vähentämään sekä varallisuuden että vallan keskittymiä maailmanlaajuisesti. Kv-solid on tehnyt työtä perustulon ja solidaarisuustalouden…

KV-Solid on pitänyt esillä perustulon merkitystä kehitysyhteistyössä muun muassa toteuttamalla viestintä- ja tutkimushankkeen aiheesta. Hankkeessa tuotiin esille Suomessa huonosti tunnettuja kokemuksia perustulokokeiluista globaalin Etelän maissa, esimerkiksi seminaarin ja tutkimusraportin avulla.

KV-Solid on useiden vuosien ajan pyrkinyt lisäämään kehityspolitiikan kentällä keskustelua eriarvoisuudesta. Köyhyyden vähentäminen on tärkeää, mutta voi suunnata puhetapana huomiota pois tarpeesta torjua eriarvoisuutta. Äärimmäinen rikkaus on ongelma siinä missä äärimmäinen köyhyyskin, eikä tätä voi sivuuttaa kehityspolitiikan suunnittelussa. Eriarvoisuudesta kyllä puhutaan kansainvälisissä tavoitteissa, mutta käytännössä ongelmaan ei ole kovinkaan vakavasti pyritty puuttumaa

Pysy ajan tasalla KV-Solidin toiminnasta
Scroll to top